Olen kuluneen talven aikana urakoinut läpi Natalie Goldbergin suomennettuja kirjoittajaoppaita; Luihin ja ytimiin, Hyvä kaukainen ystävä ja Lukeva mieli. Teoksissa on jonkin verran erilaisia kirjoitusharjoituksia, mutta enemmän tällä hetkellä minuun on vedonnut kirjoissa esiin tulevat, taustalla vaikuttavat asenteet ja ideat.
Goldberg käyttää monesti urheilumetaforaa osoittaakseen, että hänen mielestään kirjoittamisessa pitkäkestoinen harjoittelu tuottaa tulosta; esimerkkinä katkelma teoksesta Lukeva mieli: ”Kuvitteletteko pelaavanne Wimbledonissa yhden viikon pelikokemuksen jälkeen, kysyn opiskelijoiltani. Luottakaa minuun, kirjoitusharjoittelu teke teistä vahvoja.” (Lukeva mieli, 2. painos, Kansanvalistusseura; Saarijärvi 2011, s.184)
Parin kuluneen viikon aikana Helsingin sanomissa on ollut juttusarja, jossa on käsitelty nuorten urheiluharrastuksen loppumista; jossain vaiheessa monella hiipuu into harjoitella niin paljon kuin mitä huipulle (lue: ammattilaiseksi) tulo vaatisi. Saattaa olla, että monet tahtoisivat jatkaa urheiluharrastustaan liikunnallisista ja sosiaalisista syistä, mutta läheskään kaikki eivät tahdo sitoutua lähes jokailtaisiin, monituntisiin treenisessioihin. Tämä on aivan ymmärrettävääkin, asioiden tärkeys- ja arvojärjestys voi muuttua tai selkiytyä, jolloin jotkin harrastukset jäävät pois, toiset muuttuvat ja jotain tulee tilalle. Kysymys onkin, kuinka ihmisille, joilla on erilaiset arvostukset, löytyisi kaikille mahdollisuus harrastaa sillä tapaa, minkä mieltää itselle oleelliseksi ja hyväksi.
Kirjoittamisen puolella harrastuksen, oppimisen ja resurssienhallinnan pohtiminen voi olla helpompaa: kirjoittajan ei tarvitse välttämättä maksaa kalliita salimaksuja, hankkia harrastuksensa vuoksi vakuutusta tai sijoittaa isoja summia harrastusvälineisiin. Kirjoittamiseen on toki olemassa nykyisin monenlaista ja monentasoista koulutusta kirjoittajakerhoista yliopistotason opetukseen, mutta hyvin paljon pystyy tekemään omaehtoisesti, mikäli harrastuksen/harjoittelun tarkoitus ja tekemisen motivaatio säilyvät edes joten kuten kirkkaina.
Erona urheiluharrastukseen ja kirjoittamiseen on siinä, että kirjoittajalle ei lopulta ole eroa siitä, onko kyse harjoittelusta vai tosipaikasta. Urheilijalle on aivan sama, kuinka monta loisteliasta ilmaveiviä treeneissä tehdään – ottelut ja osumat otteluissa lasketaan. Sen sijaan kirjoittaja voi aina palata muistikirjoihinsa ja treeniteksteihinsä, katsoa, mikä siellä toimii ja mihin sitä voi käyttää ”tosipaikassa”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti