Teen työtä, jossa minun on mahdollista kuunnella paljon musiikkia. Suunnilleen vuosi sitten minulla oli – taas vaihteeksi – menossa Jethro Tull -vaihe. Under Wraps -levyä kuunnellessa minulle tuli mieleen, että vaikka kyseisestä teemalevystä en saakaan välttämättä kokonaista runokoelmaa, niin kenties, kenties sitten Tullin tuotantoa laajemmin hyödyntäen... Niinpä latasin mp3:n täyteen progressiivisen rockin parhaimmistoa ja varasin kuskinpenkin viereen muistivihkon. Tällä hetkellä Tull-pohjalta inspiroitu kokoelma on kustantamokierroksella; reilussa puolessa vuodessa olen saanut yhden ”Kiitos luottamuksesta, mutta juuri tällä hetkellä emme...” -sävyisen kirjeen. Jatkoa, ja muiden kustantamoiden kommentteja odotellessa...
Tästä kokemuksesta kuitenkin huomasin sen, että löydettyäni jonkin innostavan aiheen, pienen idean, voin tarkastella, mihin laajempaan kokonaisuuteen se mahdollisesti kuuluu. Laajemman kokonaisuuden ajatus voi tuoda lisää pikkuideoita. Pikkuideoita joutuu toki testaamaan, tarkistamaan sen, miten hyvin ne sitten todella sopivat pääkokonaisuuteen.
Löysin saman tien joukon muitakin pikkuideoita, jotka saattaisivat hyvinkin toimia teemana isompiin kokonaisuuksiin – kokonaisiin kokoelmiin. Eräs näistä ideoista, joita aloin työstää, on työnimeltään ”dekkarirunot”: kovaksikeitetyn tarinaperinteen konventioiden hyödyntäminen runoudessa. Tämä kokoelma on vielä kesken, mutta ohessa muutama makupala. Osittain tekstit ovat vielä prosessointivaiheessa, elävät ja kehittyvät. Osaan alan olla jo melko tyytyväinen.
Sanat kuin tiiliseinät,
muiden paikoilleen muuraamat,
varjostamassa katuani.
Lohkeilleiden nurkkien luona,
hämärässä rapinaa,
jota en halua kuulla,
en tulkita, en selvittää.
Sanojen katveessa
varjoisilla kujilla
totuus, tai ainakin
hyvä tarina
johon uskoa.
-------
Toimistossani tiedän tarpeeksi
sopimuksista ja salaisuuksista.
Tiedän, että ne kasvavat
ja kun tulet luokseni
ne ovat tarpeeksi suuria
jotta yksityinen katsekin
voi ne löytää.
Aina on jotain hukassa
aina jotain viety:
hiljainen nauru
katseeseen upotettu lämpö
oikeutettu luottamus
kosketus vailla ahneutta.
------
Talvi, kuluneessa trenssitakissaan,
silmät kuin luodit,
kovistelee porttikäytävässä
vanhaa juoppoa.
Hengitän kylmyyden sisääni:
silloin on helpompaa
kulkea ohi.
-----
Otan avukseni
sokean koiran sisältäni.
Se muistaa kaikki
hyväilyt, joita
se ole saanut.
Dekkariruno - mikä mieletön idea! Voisin kuvitella lukevani näitä kokonaisen kokoelman verran.
VastaaPoistaMukava että pidit ideasta - toivottavasti teksteistäkin :)
VastaaPoistaKokoelmaan tähtäänkin, joskin tässä tullaan siihen, että ideat ovat ilmaisia - kaikki siitä eteenpäin vaatii työtä. Eli en ole ihan varma siitä, koska kokoelma tulee valmiiksi. Mutta sen ideointi, kehittely ja työstäminen ovat kyllä hauskoja.
Tuo harppaus dekkarien ja runouden välillä ei ole välttämättä aina niin kovin iso: jonkun Greenleafin tai Chandlerin kielenkäyttö on välillä melko runollisen kuvailevaa.